5.1.2012

Satamasääntö 2012

KANTVIKIN PIENVENESATAMA SATAMASÄÄNTÖ

1 §           Kantvikin purjehtijat ry (Yhdistys) hoitaa ja valvoo Kantvikin pienvenesataman sääntöjä Kirkkonummen kunnan kanssa tekemänsä sopimuksen turvin.

2 §           Jokaisen satama-alueen käyttäjän on noudatettava näitä sääntöjä. Satama-alue on merkitty karttaan.

3 §           Sataman alue pidetään normaalisti lukittuna. Lukitus järjestetään siten, että laituriavaimella portin voi avata. Lisäksi yhdistys myy muille kuin laituripaikan haltijoille avaimen, joka on aina vuoden kerrallaan käytössä. Uusi lukko asennetaan keväisin veneilykauden alkaessa ja siihen sopivat avaimet voi vuosittain lunastaa satamakapteenilta tai kunnan palvelupisteestä. Avaimen palautuksesta ei suoriteta maksuhyvitystä. Avaimia ei myydä yrityksille tai yhdistyksille muutoin kuin erillisellä hallituksen päätöksellä ja erikseen määrättävällä hinnalla.

4 §           
Venepaikan voi saada henkilö, joka ko. vuoden tammikuun 1. päivänä on henkikirjoitettu Kirkkonummen kunnassa, 
Mikäli vene on yhteisomistuksessa, on venepaikanhaltijan omistettava siitä vähintään 50 %.

5 §           
Vapaat venepaikat jaetaan ainoastaan kirjallisen hakemuksen perusteella hakujärjestyksessä kutakin paikkatyyppiä varten erikseen. Jakopäivästä ja hakumenettelystä ilmoitetaan Yhdistyksen tiedotteissa ja sataman ilmoitustaululla. Hakulomakkeita voi tiedustella Yhdistyksen yhteyshenkilöiltä, kunnan vapaa-aikatoimistosta tai yhdistyksen internet kotisivulta (www.kantvikinpurjehtijat.fi). Hakulomakkeet toimitetaan Yhdistyksen puheenjohtajalle tai venepaikkojen järjestelystä vastaavalle hallituksen jäsenelle. Yhteystiedot ovat saatavilla internet-kotisivulta tai sataman ilmoitustaululla sekä kunnan vapaa-aikatoimistosta. Keväisin vanhojen paikanhaltijoiden uusimatta jääneet (=eräpäivään mennessä maksamattomat) ja näin vapautuvat paikat pyritään jakamaan jonossa oleville normaalisti maaliskuun loppuun mennessä

6 §           Vuosittain ensimmäisen jakokerran jälkeen voidaan vapaat venepaikat vuokrata yhdeksi veneilykaudeksi kerrallaan myös ulkokuntalaisille puolitoistakertaisella (1,5) hinnalla.

7 §           Yhdistyksen syyskokous vahvistaa hallituksen ehdotuksesta laituriin liittymismaksut, venepaikkamaksut sekä telakointimaksut vuodeksi kerrallaan. Maksuluokkia ovat liittymismaksu, laituripaikkamaksu (yksilöidysti paikkanumeron mukaan), sekä talvitelakointimaksu. Laituripaikka ja talvitelakointipaikka pitää sisällään yhdistyksen jäsenmaksun.

8 §           
Satamassa vuoden 1999 kesällä venepaikan vuokranneen haltijan oikeus paikkaan säilyy vuosittain automaattisesti mikäli venepaikkamaksu maksetaan eräpäivään mennessä. (Selvyyden vuoksi todetaan, että vuonna 1999 myös satamassa olleiden ulkopaikkakuntalaisten paikkaoikeus jatkuu vuosittain niin pitkään kun venepaikkamaksu eräpäivään mennessä maksetaan) Venepaikan vuosivuokra suoritetaan maksamalla Yhdistyksen lähettämä venepaikkalasku määräaikaan mennessä.

9 §           Veneen kiinnittäminen satama-alueella muualle kuin Yhdistyksen osoittamalle paikalle on kielletty.

10 §       Veneitä saa telakoida ainoastaan Yhdistyksen osoittamilla paikoilla.

11 §       Veneiden talvisäilytys, 
talvisäilytyskausi on 1.9. - juhannus. Juhannuksen jälkeen telakointialueella sekä 15. marraskuuta jälkeen laitureissa olevat sekä aina luvattomasti kunnan pienvenesatamiin kiinnitetyt veneet poistetaan alueelta veneen omistajan kustannuksella, ellei näistä säännöistä poikkeavaan menettelyyn ole saatu nimenomaista lupaa Yhdistykseltä.
Vene tulee lunastaa välittömästi maksamalla yhdistykseltä saadulla pankkisiirtolomakkeella veneen nosto-, siirto- sekä säilytyskulut.

12 §       Veneen tulee olla kiinnitetty asianmukaisesti ja hoidettu niin, ettei uppoamisvaaraa pääse syntymään. Laiturin ja veneen välinen kiinnitysköysi tulee varustaa joustimella ja vene laitasuojin. Laita- ja törmäyssuojat saa kiinnittää ainoastaan veneeseen.

13 §       Tavaroiden, veneiden yms. säilyttäminen tilapäisestikin laiturilla on kielletty.

14 §       Veneen heikosta tai huolimattomasta kiinnityksestä, vesilastista tai muusta välinpitämättömyydestä johtuvista pelastustoimista Yhdistys veloittaa venepaikan haltijaa täysimääräisesti.

15 §       Veneiden suurin sallittu ajonopeus satama-alueella on 6 km/t.

16 §       Sellainen toiminta, josta saattaa olla haittaa tai vaaraa muulle vesiliikenteelle tai veneille, on satama-alueella kielletty.

17 §       Alueella on jäteastia, joka on tarkoitettu ainoastaan veneilyn yhteydessä syntyvälle sekajätteelle. Kotitalousjätteen vieminen sataman jäteastiaan on ehdottomasti kielletty. Ongelmajätteet toimitetaan ongelmajätekonttiin ilmoitustaululla ilmoitettuina aikoina. Ongelmajätteitä ei saa säilyttää satama-alueella. Lajiteltujen jätteiden (paperi, lasi yms) lähin keräilypiste on Kantvikin kaupan pysäköintialueella.

 

 

18 §       Kantvikin venesatamassa olevan huoltolaiturin ja mastonosturin käyttö on sallittu kaikille sataman veneilijöille. Laituriin saa kiinnittyä miehitettynä vain tilapäisesti huolto- ja kuormaustoimenpiteitä varten.

19 §       
Jokainen venepaikan haltija on velvollinen osallistumaan Yhdistyksen järjestämiin alueen siivoukseen ja kunnossapitoon liittyviin talkoisiin. Talkoista ilmoitetaan satama-alueen ilmoitustauluilla vähintään viikkoa aikaisemmin.

20 §       
Jokainen venepaikan haltija on velvollinen osallistumaan Yhdistyksen järjestämään laituri- ja telakointialueen vartiointiin erikseen annettavan vartiointiohjeen mukaisesti. Yhdistys varaa itselleen oikeuden määrätä sanktion vartioinnin laiminlyönnistä. Sanktio voi olla venepaikan jatko-oikeuden menetys ja siirto jonotuslistan viimeiseksi seuraavaa kautta varten. Vaihtoehtoisesti voidaan periä ylimääräinen laituripaikkamaksu.

21 §       
Selvyyden vuoksi todetaan että vartioinnin tarkoituksena on ilkivallan ja muun luvattoman toiminnan ehkäisy ja esimerkiksi sääolosuhteiden veneille ja laitteille mahdollisesti aiheuttamien vaurioiden torjuminen ja tarvittaessa avun hälyttäminen. Yhdistystä tai kulloinkin vartiovuorossa olevaa henkilöä/henkilöitä ei kuitenkaan missään olosuhteissa voida saattaa vahingonkorvausvastuuseen vartiovuoron aikana veneille tai satamalaitteille tai alueella liikkuville henkilöille mahdollisesti sattuneista aineellisista vahingoista tai menetyksistä tai tapaturmista.

22 §       
Yhdistys ei vastaa vahingoista, jotka tapahtuvat laiturissa, telakka-alueella tai kuljetuksissa niiden välillä. Mastonosturin ja muiden satamalaitteiden käyttö tapahtuu käyttäjän omalla vastuulla. Yhdistys ei myöskään vastaa vahingoista jotka sattuvat veneille luonnonvoimien tai ilkivallan seurauksena.

23 §       
Yhdistys edellyttää, että veneet ovat asiallisesti vakuutettuja ja rekistöröidyt veneet on katsastettava vuosittain. Erityisesti huomautetaan että veneen omistaja vastaa aina täysimääräisesti muille veneille tai yhdistyksen omaisuudelle  aiheuttamistaan vahingoista. Yhdistys varaa itselleen oikeuden pyytää veneenomistajaa esittämään kirjallinen todiste veneensä vakuutuksesta  (joko vakuutuskirja tai todistus vakuutusyhtiöltä) ja katsastuksesta (katsastustodistus).

24 §       
Yhdistys varaa itselleen oikeuden ryhtyä veneenomistajan kustannuksella välittömästi tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin, mikäli jonkin veneen todetaan voivan aiheuttaa vahinkoa joko laitureille, laiturirakenteille, muille veneille tai ympäristölle ja mikäli omistajaa ei tavoiteta tai hän itse ei heti tiedon saatuaan ryhdy korjaamaan tilannetta.

25 §       
Veneessä ja telakointitarvikkeissa tulee olla näkyvillä sen nimi tai rekisterinumero tai muu selkeä tunnus, jonka satamakapteeni tai vartiomies voi tarvittaessa tunnistaa. Veneen vaihdon yhteydessä on uuden veneen tiedot  toimitettava kirjallisesti Yhdistykselle.

26 §       Moottoriajoneuvojen pysäköiminen satama-alueella on sallittu vain niille osoitetuilla pysäköintipaikoilla.

27 §       Kotieläimet on pidettävä satama-alueella kytkettyinä.

Venepaikan vuokraaminen

1 §           
Mikäli vuokramies täyttää yleisten vuokrausperiaatteiden mukaiset ehdot, hänellä on käytettävissä olevien venepaikkojen puitteissa oikeus tehdä vuokrasopimus. Vuokrasopimus katsotaan syntyneeksi heti kun ensimmäinen venepaikkamaksu on maksettu.

2 §           
Vuokra-aika on maksua seuraava tai meneillään oleva kesäkausi ja sitä seuraava telakointikausi. Erityisesti todetaan, että mikäli sataman omistussuhteissa tapahtuu vuokra-aikana muutoksia rajoittuu Yhdistyksen vastuu vain venepaikan vuokra-aikaan, mutta ei mahdollisiin hinnanmuutoksiin laituri- ja telakointipaikoilla.

3 §           
Vakituinen vuokrasopimus uusiutuu automaattisesti, mikäli venepaikan vuokraaja on edelleen henkikirjoilla kunnassa ja vuosivuokra on maksettu määräaikaan mennessä. Venepaikan haltijan kuoltua on hänen edunsaajallaan, joka täyttää mainitut vuokrausehdot, oikeus uusia venepaikan vuokrasopimus nimiinsä. Muussa kuin em. tapauksessa ei venepaikan vuokraoikeutta voi siirtää toiselle henkilölle.

4 §           
Kaikista venepaikan haltijaa, hänen asunto-osoitettaan, sekä venettään koskevista muutoksista on tehtävä kirjallinen ilmoitus Yhdistyksen venerekisterin pitäjälle viipymättä. Yhdistyksellä on oikeus pyytää kunnan viranomaisia tarkastamaan tietojen todenperäisyys ja purkaa vuokrasopimus, mikäli edellä mainitut tiedot ovat virheellisiä.

5 §           
Mikäli venepaikan haltija ei jostakin syystä voi voimassa olevana veneilykautena käyttää hänelle myönnettyä venepaikkaa, on siitä ilmoitettava Yhdistyksen venerekisterin pitäjälle viimeistään toukokuun alkuun mennessä. Yhdistys voi tehdä päätöksen, jonka perusteella vuokramies säilyttää oikeutensa venepaikkaan. Yhdistyksellä on tällöin oikeus vuokrata kyseinen paikka määräaikaisesti toiselle veneilijälle. 

6 §           
Veneen tulee keväisin olla vesille laskettuna vuosittain juhannukseen mennessä. Mikäli vene telakoidaan myös juhannuksen jälkeen, on siitä sovittava Yhdistyksen satamakapteenin kanssa. 
Veneen tulee syksyisin olla nostettuna vesiltä ennen satama-altaan jäätymistä niin, että siinä ei voi enää veneellä liikkua. Yhdistyksellä on oikeus nostaa paikoilleen jäätymässä olevat veneet omistajan kustannuksella. Vain kirjallisesti sovitut talvehtimiset laitureissa yhdistyksen osoittamilla paikoilla sallitaan.

7 §           
Yhdistys  pidättää itsellään oikeuden vaihtaa veneiden paikkoja satama-alueella purjehduskauden aikana.

Vuokraoikeuden menettäminen

1 §           
Mikäli vuokramies muuttaa vuokrakauden aikana pois kunnasta, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti Yhdistyksen venerekisterin pitäjälle 31.12. mennessä.

Vuokraoikeus menetetään välittömästi

           I.           Mikäli veneenomistaja ei ole maksanut vuosivuokraa määräaikana.

         II.           Mikäli venepaikka luovutetaan toiselle ilman Yhdistyksen lupaa.

        III.           Mikäli annettuja ohjeita ei noudateta.

2 §           Kaikissa näissä tapauksissa irtisanominen tapahtuu kirjallisesti. Maksettuja venepaikkamaksuja ei palauteta.

Sopimuksen irtisanominen

1 §           Vuokramies saa irtisanoa allekirjoittamansa sopimuksen koska tahansa. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti.

 

Säännöt 2012

KANTVIKIN PURJEHTIJAT RY

SÄÄNNÖT

 

 

I LUKU YLEISTÄ

  1. 1.          Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli

 

Yhdistyksen nimi on Kantvikin Purjehtijat. Sen kotipaikka on Kirkkonummi.

 

Yhdistyksen kokouksessa jäsen saa käyttää joko suomen tai ruotsin kieltä ja hänellä on oikeus saada ilmoitukset ja pöytäkirjanotteet joko suomeksi tai ruotsiksi.

 

Rekisteröimis- ja pöytäkirjakieli on suomi.

 

  1. 2.          Yhdistyksen tarkoitus

 

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää purjehdusurheilua ja veneilyä sekä jäsentensä venetuntemusta ja vesilläliikkumisen tietoja ja taitoja toimeenpanemalla kursseja ja käytännön harjoituksia sekä järjestämällä kilpailuja. Yhdistyksen tarkoituksena on myös järjestää jäsenkunnan käyttöön materiaalisia puitteita kuten laituripaikkoja ja tukikohtia veneilyharrastuksen mahdollistamiseksi.

 

 

II LUKU            YHDISTYKSEN JÄSENET

 

  1. 3.          Jäseneksi ottaminen

 

Yhdistyksen jäseneksi pääsee henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan ja jonka yhdistyksen hallitus jäseneksi hyväksyy. Jäseneltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun määrää syyskokous kutakin toimintavuotta varten erikseen.

 

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä varsinaisen kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on yhdistyksen toiminnassa ansioitunut. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.

 

Kannatusjäseneksi voi yhdistyksen hallitus hyväksyä henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa suorittamalla syyskokouksen määräämän vuotuisen tai kertakaikkisen kannatusjäsenmaksun.

 

Varsinaiseksi jäseneksi tai kannatusjäseneksi liittyvältä peritään liittymisen yhteydessä syyskokouksen määräämä liittymismaksu. 

 

  1. 4.          Jäsenen eroaminen

 

Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittakoon siitä yhdistyksen kokoukselle suullisesti pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle jo erääntyneet maksut ja velvoitteet, joihin hän on määrätyksi ajaksi sitoutunut.

 

  1. 5.          Jäsenen poistaminen yhdistyksen rekisteristä ja jäsenen erottaminen yhdistyksestä

 

Hallitus voi poistaa yhdistyksen rekisteristä maksunsa laiminlyöneen jäsenen seuraavan toimintavuoden alusta lukien.

 

Hallitus voi erottaa jäsenen, joka toimii yhdistyksen sääntöjen vastaisesti.

 

 

III LUKU           TOIMEENPANOVALTA

 

  1. Yhdistyksen hallitus

Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen asioita ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluu kommodori (puheenjohtaja), varakommodori, taloudenhoitaja ja neljä (4) muuta jäsentä ja heidän varajäsenensä. Kommodori, varakommodori, taloudenhoitaja sekä neljä (4) jäsentä ja heidän varamiehensä valitaan kukin kahdeksi vuodeksi siten, että vuorovuosin kolme tai neljä hallituksen jäsentä on erovuorossa

Kommodori ja varakommodori eivät voi olla erovuorossa samana vuonna.

 

Ensimmäisenä vuonna ratkaistaan erovuoroisuus arpomalla siten, että erovuoroon tulee joko kommodori tai varakommodori ja lisäksi kaksi muuta hallitukseen valittua jäsentä. Arpominen toimitetaan heti valintojen jälkeen.

 

Kaikki hallituksen jäsenet voidaan välittömästi valita uudelleen.

 

Jos joku hallitukseen kuuluvista eroaa toimintakauden kestäessä tai hänet valitaan kommodoriksi tai varakommodoriksi, valitaan hänen tilalleen toinen toimikaudesta jäljellä olevaksi ajaksi seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.

 

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on saapuvilla.

 

Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajansa kutsusta tai silloin, kun joku hallituksen jäsenistä sitä haluaa jotakin määrättyä asiaa varten. Hallituksen tulee vuoden aikana kokoontua vähintään kahdesti.

 

Hallituksen kommodori, varakommodori, taloudenhoitaja sekä hallituksen muut jäsenet valitaan syyskokouksessa.

 

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

 

Hallituksen jäsenen on oltava täysi-ikäinen yhdistyksen varsinainen jäsen.

 

  1. 7.          Toimihenkilöt, jaostot ja toimikunnat

 

Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt.

Toimihenkilöitä valitessaan hallituksen on huolehdittava seuraavista toiminnoista, kuten satamatoiminta, kilpailutoiminta, nuorisotoiminta, lautapurjehdustoiminta, katsastustoiminta, matkapurjehdus- ja veneilytoiminta ja tiedotustoiminta.

Yhdistyksen kokous tai hallitus voi tarpeen mukaan perustaa rekisteröimättömiä jaostoja ja toimikuntia, joille on perustamisen yhteydessä vahvistettava ohjesäännöt tai toimintaohjeet, hoitamaan hallituksen valvonnassa ja alaisuudessa eri tehtäviä.

 

  1. 8.          Toimintavuosi ja tilikausi

 

Yhdistyksen toimintavuosi ja tilikausi on kalenterivuosi.

 

Tilinpäätös on yhdessä vuosikertomuksen ja muiden tarpeellisten asiakirjojen kanssa annettava tilintarkastajille viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on annettava kevätkokoukselle kahtena kappaleena kirjallinen lausunto, joka on jaettava hallitukselle hyvissä ajoin ennen kokousta.

 

  1. 9.          Yhdistyksen kokoukset

 

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta erikseen ilmoitettavina ajankohtina seuraavasti: kevätkokouksen viimeistään huhtikuussa ja syyskokouksen viimeistään marraskuussa.

 

Ylimääräisiä kokouksia pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai silloin, kun vähintään kymmenen (10) jäsentä tai vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä kirjallisesti anoo jotakin tiettyä asiaa varten.

 

  1. 10.       Kokouksen koollekutsuminen

 

Kutsu yhdistyksen kokouksiin toimitetaan jäsenille tiedoksi vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta seuran jäsentiedotteessa tai kirjallisena kutsuna. Kokouskutsut julkaistaan myös yhdistyksen Internet kotisivuilla.

 

  1. 11.       Kevätkokouksen työjärjestys

 

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

  1. Kokouksen avaus
  2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  3. Kokousvirkailijoiden valinta
  4. Esityslistan hyväksyminen

puheenjohtaja

sihteeri

2 pöytäkirjantarkastajaa

  1. Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
  2. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle sekä muille tilivelvollisille
  3. Muut asiat
  4. Kokouksen päättäminen

 

  1. 12.       Syyskokouksen työjärjestys

 

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

  1. Kokouksen avaus
  2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  3. Kokousvirkailijoiden valinta
  4. Esityslistan hyväksyminen
  5. Käsitellään yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten
  6. Liittymis-, jäsen- ja kannatusjäsenmaksujen sekä eräiden muiden jäseniltä perittävien maksujen määrääminen seuraavalle toimintakaudelle
  7. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden talousarvio
  8. Valitaan seuraavaksi 2-vuotiskaudeksi hallituksen puheenjohtaja (kommodori) tai varapuheenjohtaja (varakommodori) sekä taloudenhoitaja erovuoroisuuden mukaisesti
  9. Valitaan seuraavaksi hallituksen jäsenet 2-vuotiskaudelle erovuorossa olevien jäsenten tilalle

10.  Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet

11.  Muut asiat

12.  Kokouksen päättäminen

 

  1. 13.       Äänestys kokouksissa

 

Kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänen enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja yhtyy. Vaaleissa äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.

 

  1. 14.       Jäsenille myönnettävät edut ja yhdistyksen omaisuus ja sen käyttö

 

Ainoastaan yhdistyksen kokous on päätäntävaltainen asioissa, jotka koskevat yhdistyksen jäsenille myönnettäviä etuja yhtiön omaisuuteen ja sen käyttöön.

 

Yhdistykselle hankittavasta kiinteästä omaisuudesta ja sen käytöstä päättää yhdistyksen kokous.

 

 

IV LUKU           ERITYISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ

 

  1. 15.       Yhdistyksen nimenkirjoitus

 

Yhdistyksen nimen kirjoittaa

-        puheenjohtaja yksin tai

-        varapuheenjohtaja yksin tai

-        kaksi muuta hallituksen jäsentä yhdessä tai

-        hallituksen jäsen yhdessä hallituksen siihen määräämän toimihenkilön kanssa

 

  1. 16.       Sääntöjen muuttaminen

 

Sääntöjen muuttamista koskevan päätöksen on saatava vähintään ¾ kannatus läsnäolevien määrästä tullakseen voimaan.

 

  1. 17.       Yhdistyksen purkaminen

 

Yhdistyksen purkamista koskeva päätös on tehtävä kahdessa, vähintään kahden kuukauden välein pidetyssä yhdistyksen kokouksessa ja päätöksen on saatava molemmissa kokouksissa vähintään 4/5 kannatus läsnäolevien äänimäärästä.

 

  1. 18.       Varojen käyttö yhdistyksen purkautuessa

 

Jos yhdistys on päätetty purkaa, on sen varat käytettävä näiden sääntöjen 2 pykälässä mainittua tarkoitusta vastaavaan tarkoitukseen purkamisesta päättävän kokouksen päätöksen mukaisesti.

 

25.3.2007

KVP:n säännöt

Tässä yhdistyksen säännöt:

Download kvp_säännöt2002_2_1.pdf